Aktivoi parantavat kädet -koulutus

Aktivoi parantavat kädet -koulutus

Onko aika aktivoida parantavat kädet? Oletko kenties tuntenut energian voiman käsissäsi ja tehnyt hoitoja sukulaisille ja ystäville? Haluatko nyt tehdä hoitoja myös asiakkaille?
Aktivoi parantavat kädet -koulutus sopii henkilöille, joilla on halu tutustua energiahoitamiseen sekä kehoterapian maailmaan. Voit olla jo jonkin verran perehtynyt erilaisiin hoitotekniikoihin tai vasta pohtimassa hoitotyön aloittamista.

Elämässä kaikki on energiaa ja värähtelyä. Elämme fyysisessä ja näkyvässä maailmassa, jossa olemme kuitenkin koko ajan näkymättömien energioiden ympäröiminä. Parantavaa työtä tapahtuu kaikkialla ja erilaisissa ammateissa. Olet varmasti itsekin kohdannut asiakaspalvelijan, jonka kanssa kaikki sujui hyvin ja olo suorastaan keveni tapaamisen jälkeen. Parantajan voikin kohdata ihan arkisissa paikoissa, kuten kaupassa, terveyspuolella, autokorjaajana tai vakuutusasoissa jne. Kaikki eivät kuitenkaan tunnista olevansa parantajia, eivätkä kaikki suunnittele hoitavan työn aloittamista. Aktivoi parantavat kädet koulutus voi tukea sinua, jos haluat tehdä parantavaa työtä energiahoitajana, kehoterapeuttina tai ohjaajana. se voi tukea sinua , jos haluat saada tietoisuutta ja varmuutta parantavan työn tekemiseen.

Seuraava Aktivoi parantavat kädet koulutus järjestetään Jyväskylässä sunnuntaina 28.5. klo 9.30- 16.00 (Kolikkotie 5). Koulutuspäivän aikana saat tietoisuutta ja avaimia oman parantamistyösi aloittamiseen.

Päivän aiheina tutustumme parantamistyön käsitteisiin, työhön usein liittyviin uskomuksiin, pelkoihin ja rajoituksiin. Perehdymme hieman myös energiatyöstentelyyn sekä erilaisiin käsillä hoitamisen menetelmiin. Pääset myös tutustumaan tietoiseen hoitotyöskentelyyn sekä energiatyöskentelyssä suojautumiseen ja jaksamiseen. Päivän aikana pääset myös harjoittelemaan sekä vastaanottamaan energeettisen Chakra hoidon. Koulutuksen jälkeen voit tehdä itse Chakrahoitoja. Saat koulutuksesta mukaan materiaalit ja hoitomallin. Koulutukseen sisältyy myös yksi henkilökohtainen 60 min ohjaustapaaminen. Ajat varataan koulutuspäivänä.

Päivän kanssasi kulkee luontaisterapeutti ja käsillä parantamisen työtä tekevä Tuija Levo. Tuijan työkaluja hoitamistyössä ovat muun muassa energiahoitaminen, vyöhyketerapia, horstmann-terapia, tietoisuustyökalut sekä äänimaljat. Koulutuspäivän hinta on 180,- joka sisältää tietoisuutta avaavat harjoitukset, chakrahoidon (arvo yht. 160,-) sekä henkilökohtaisen Mielen avaimet ohjaustapaamisen (arvo 85 eur). Mukaan pääset ilmoittautumalla sähköpostitse osoitteeseen toimisto@ajanpuu.fi tai 0400 169 260 (myös viestit ja whatsapp).

Tervetuloa herättelemään tietoisuutta ja aktivoimaan parantavat kädet.

0